Taistelu huonetoveruudesta

Kaikki alkoi sunnuntaina, kun kuulin että espanjalainen ystäväni Maria oli saanut sovittua, että jakaa huoneen Butler Courtissa tuttunsa kanssa. Tämä järjestely oli sovittu jo keväällä, mutta se rohkaisia minua ja saksalaista Lindaa marssimaan maanantaina Majoituspalveluihin (Accommodation Services) ja toivomaan yhteistä huonetta.

Majoituspalveluissa oltiin aika nihkeitä, mutta saimme taivuteltua yhden virkailijan soittamaan Wardenille, jonka takana kaikki huoneenvaihdot kuulemma olivat. Pitkän odottelun jälkeen saimme kuulla, että Warden katsoo mitä voi tehdä asialle. Kysyessämme, mitkä olivat mahdollisuudet onnistua, vastaus oli "well, it's not the first thing on his list".

Myöhemmin samana päivänä päätimme lähteä käymään Butler Courtin vastaanotossa. Kaikki orientaatiokurssilaiset olivat nimittäin saaneet hieman epämääräisen paperilappusen, jossa sanottiin, että voimme muuttaa jo maanantai-iltapäivällä tai tiistaina, kun alunperin muuton oli tarkoitus tapahtua keskiviikkoaamuna. Halusimme varmistaa, pitikö tämä paikkansa, ja samalla kysyä, oliko huoneidemme vaihto edennyt yhtään.

Butler Courtin vastaanoton Leidi oli todella ärtynyt keskustelumme alusta lähtien. Hän kysyi halusimmeko muuttaa saman tien ja antoi ymmärtää, että ainoa oikea vastaus kysymykseen oli ei. Selitimme tilanteen, ja että muutto tiistaina sopisi hyvin. Hän katsoi huoneemme koneelta (tässä vaiheessa on pakko avautua, että miksi h****tissä se ei voinut käyttää ctrl+F-toimintoa, vaan rullasi sitä tiedostoa tuhahdellen ties kuinka pitkään) ja sanoi lopulta: "you are in the same block" eli että meidät oli pistetty samaan taloon, tai pikemminkin rappuun. Täällä on rappuja A-F. Ja mitään muuta ei ollut tehtävissä.

Tyydyimme viimein tähän, vaikka yritimmekin kysyä, josko olisimme voineet puhua suoraan Wardenille. Mutta siellä oli kuulemma kaikilla niin kiire, niin kiire. Olimme aika lailla pettyneitä, mutta iloitsimme muutosta uuteen paikkaan. En ollut ainoa, joka inhosi vanhaa asuntolaamme. Yritimme päästä Wardenin puheille vielä muuttaessamme tiistaina, mutta vastaus oli yhtä tyly.

Koko tiistain jännitimme, millaiset tyypit saisimme huonetovereiksemme. Keskiviikkona viiteen mennessä ei ollut tapahtunut vielä mitään. Olin juuri menossa suihkuun, kun ovelleni koputettiin. Oven takana seisoi mies (joka myöhemmin osoittautui Sub-Wardeniksi) ja sanoi, "we have a little bit of a problem here". Hänen oikealla puolellaan seisoi joku poika, ja ehdin jo säikähtää että hän aikoo majoittaa pojan kanssani samaan huoneeseen. Hän kuitenkin viittasi vasemmalla puolellaan seisovaan kahteen tyttöön ja kertoi, että tytöt olivat hakiessaan majoitusta toivoneet pääsevänsä samaan huoneeseen, mutta nyt oli käynyt jokin sekaannus. Hän kysyi, voisinko mitenkään mahdollisesti vaihtaa huonetta, jotta tytöt pääsisivät samaan huoneeseen.

Tajusin olevani vahvoilla. Hymyilin ja sanoin: toki voin muuttaa, mutta yhdellä ehdolla. Arvaatte varmaan millä. Loppujen lopuksi mies järjesteli huoneita niin, että Linda muutti minun huoneeseeni. Meillä oli puoli tuntia aikaa kantaa hänen tavaransa (onneksi olimme samassa kerroksessa), mutta olimme niin energisiä, että selviydyimme urakasta 15 minuutissa.

Kaikki kaverimme olivat aivan haltioissaan kuullessaan tarinan päätöksen - he olivat myötäeläneet taisteluamme. Ehkä parasta oli kuitenkin mennä vastaanoton Leidin luokse Sub-Wardenin kanssa vaihtamaan Lindan avaimet. Hillitsin kieleni, mutta mieleni teki sanoa jotakin tyyliin: eipä se nyt niin kamalan vaikeaa ollutkaan. Leidin ilme oli joka tapauksessa näkemisen arvoinen. Ja hymy, jonka hän soi oli ehkä epäaidoin ikinä.

Juhlistimme voittoamme illan bileissä, joista on pakko kirjoittaa ihan erillinen juttu vähän myöhemmin. Kaikille teille, jotka olette jännittäneet huonekaveriani: hän on Linda 25v. Saksasta ja tulemme loistavasti toimeen. :)