Lufbra walks on water

...so we fuckin ought to! La-laala-laala-la, hei!
















































Olin elämäni ensimmäistä kertaa rugby-matsissa lauantaina. Meidän yliopistojoukkueemme pelasi jotakin miesten liigajoukkuetta vastaan ja voitti kirkkaasti. Oli aika mahtava tunnelma, mutta itse laji on kyllä todella hassu. Kuten Sofia selvällä suomenkielellä ilmaisi: "Oon joskus miettiny että jääkiekko on vähän hullujen hommaa mutta tää on kyllä vielä pahempaa."

Ensinnäkin pelaajia on kentällä ihan käsittämätön määrä. Toiseksi peli ei yleensä etene mihinkään, koska silloin kun joku saa pallon, niin kaikki yrittävät kampata hänet, tai hyökätä kimppuun - ja koska pelaajia on niin paljon niin yleensä se onnistuu melko nopeasti. Kolmanneksi ne oikeasti tappelevat siellä kentällä, ja koko ajan tulee loukkaantumisia. Yksi pelaaja makasi koko ottelun selällään kentän laidalla loukkaannuttuaan ensimmäisellä puoliajalla.

Kenties loukkaantumisten suuresta määrästä johtuen lääkärit/ensiapumiehet/huoltajat/mitä nyt ovatkaan saavat olla kentällä pelin ollessa käynnissä. Oli hauska katsoa, kun lääkäri hoivasi yhtä pelaajaa kunnes peli alkoi vyöryä heitä kohti. Lääkäri lähti pinkomaan karkuun ja loukkaantunut pelaajakin ponkaisi ylös yllättävän ketterästi.

Ehkä upeimpia suorituksia näimme kuitenkin rajaheittojen aikana. Kumpikin joukkue nimittäin nostaaa yhden pelaajistaan korkealle ylös tavoittelemaan palloa. Touhu näyttää hieman samalta kuin cheerleadereiden stuntit.

Parasta illassa oli kuitenkin yleinen fiilistely ja vaahtokäden (joka kuului lipun hintaan) heiluttaminen. ;)