I love NHS (=National Health Service)
Täällä on kyllä lääkäripalvelut kohdallaan.
1. Minulla oli n. kuukausi sitten kasvoissa hieman ihottumaa, ja menin kysymään lääkäriaikaa yliopistomme Medical Centrestä. Ajattelin, että jos vaikka kuukauden päästä pääsisi, kyseessähän ei todellakaan ollut mikään akuutti tilanne. "Huomisaamuna kello 9.20 on ensimmäinen vapaa aika", kuului vastaus. Eivätkä ne edes halunneet tietää mikä minua vaivasi. Ihan vain vertauksena tähän: kun soittaa YTHS:lle ja sanoo, että tarvitsisi lääkärin, ensimmäiseksi tivatataan, mikä tauti on kyseessä. Ja vaikka kärsisi poskiontelontulehduksesta ja sanoisi tarvitsevansa ajan mahdollisimman pian, vastaus on jotakuinkin "Seuraava vapaa aika löytyy kahden kuukauden päästä".
2. Lääkkeet maksavat täällä aina 6,65 puntaa. Siis maksoin tänään Pulmicortista (astmalääke) saman verran kuin Hydrocortison-voiteesta kuukausi sitten (ja silmätipoista viime viikolla). Pulmicort maksaa Suomessa suunnilleen 30 euroa!
3. E-pillerit eivät maksa mitään. Sain puolen vuoden pillerit, vaikka lähden jo kolmen kuukauden päästä takaisin Suomeen.
Kyllä on kiva kun voi säästää rahaa, voi ostella enemmän turhuuksia kuten sunnuntaina teinkin: arvatkaa mitä meitsillä on?! Sinkkuelämän kaikki kaudet -boksi!!! Anteeksi, että tää juttu luisui nyt vähän sivuraiteille noista lääkäripalveluista...

0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home