Freshers Week

Freshers Week tarkoittaa ensimmäistä 12 päivää viime keskiviikosta alkaen. Luulin, että fuksisyksyni Suomessa oli hurja, mutta täällä osataan kyllä juhlia vielä ahkerammin. Bileitä on Freshers Weekin aikana joka ikinen ilta, ja meininkiä on lähes mahdoton kuvailla.

Tunnelma täällä on kuin yhdistelmä Harry Potteria ja jalkapallofaniutta. Kaikilla asuntoloilla on omat t-paitansa, ja asuntolat kilpailevat toisiaan vastaan - tällä hetkellä lähinnä laulamalla/huutamalla, myöhemmin syksyllä myös erilaisissa urhelulajeissa. Butler Courtin teema on Baywatch. Kyllä. Kirkkaankeltaisissa t-paidoissamme lukee punaisella "BUTLERWATCH", eikä siinä vielä kaikki: takapuolelle on printattu David Hasselhoff sekä teksti "THE HOFF SAYS: YOUR MUM LOVES BUTLER!"

Ensimmäisenä iltana lähdimme oleskeluhuoneestamme valtavana joukkona kohti erästä monista urheiluhalleista. Matkalla kirkkaankeltainen massamme näki mm. violetin massan ja valkoisen massan, jotka mölysivät aivan yhtä paljon kuin mekin. Jumppasalissa istuimme sitten kuuntelemaan Wardenin tervetuliaispuhetta. Wardenit ovat normaalissa virassaan opettajia yliopistolla, mutta ovat vastuussa kukin omasta asuntolastaan.

Tilaisuus oli aivan käsittämätön. Wardenimme puhui turvallisuudesta, kunnioituksesta ja hauskanpidosta, ja jengi kuunteli enemmän tai vähemmän hölisten. Aina välillä hän innosti meitä huutamaan esimerkiksi "Butler Safety!!" tai taputtamaan villinä. En usko että Suomessa kukaan olisi innostunut, mutta täällä on ihan jalkapallotunnelma, jos ymmärrätte.

Ilmeisesti kaikki laulumme ovat muunnelmia jalkapallolauluista. Nämä laulavat mm. Oi Messiaita ihan väärille sanoilla ;) Ja ilmeisesti kaikilla muilla asuntoloilla on suurinpiirtein samat biisit eri sanoilla. Biiseissä kuuluu ylistää omaa asuntolaa ("Butler til I die!") ja mollata muita ("Fuck up Towers!"). Towers on lähin naapurimme, ja ilmeisesti siitä syystä rakkain vihollisemme. Huomenna on luvassa Sing Off eli jonkinlainen virallinen laulukilpailu asuntoloiden välillä. Epävirallisia voi kuulla tällä hetkellä kaikkialla. Ilmeisesti kovaäänisin voittaa.

Jokaisella asuntolalla on oma Freshers Week -ohjelmansa, joka sisältää menoa joka illalle. Lisäksi Student Unionilla on bileet joka ilta. Student Union on ihan mieletön: isoissa bileissä kaikki baarit ovat auki, ja voit vaihtaa baaria fiiliksen mukaan. Meidän avaajaisbileissämme keskiviikkona soitti Big Brovaz - en tiedä muistatteko, mutta niillä oli iso hitti Suomessakin vuosia sitten. Torstaina meillä oli karaokeilta kaupungilla ja eilen oltiin FND:ssä (Friday Night Disco) Student Unionilla. Bileisiin kuuluu mennä asuntolan t-paidassa tai muussa yheisesti sovitussa asussa; esimerkiksi eilen butlerilaisten piti pukeutua 999-teeman mukaisesti (->poliiseja, palomiehiä, sairaanhoitajia). Meillä vaihtareilla ei tosin ole intoa investoida naamiaisasuihin.

Tänään pitäisi olla Rollerdisco (rullaluistelua?!) ja ensi viikolla on luvassa mm. bileretki Nottinghamiin. Maanantaina tosin alkavat jo luennot. Näiden bileissä on se hyvä puoli, että ne alkavat ihan käsittämättömän aikaisin (kahdeksalta, ja se tarkoittaa myös sitä, että jengi on sisällä silloin! esimerkiksi eilisiin bileisiin ei päässyt enää sisään yhdeksän jälkeen) ja myös loppuvat ajoissa. Eilen lähdimme bileistä ennen kolmea, ja suurin osa jengistä oli siihen mennessä jo häipynyt paikalta. Aikaisemmista kekkereistä olen ollut kotona jo yhdeltä, eli seuraavana päivänä jaksaa ihan hyvin.

Taistelu huonetoveruudesta

Kaikki alkoi sunnuntaina, kun kuulin että espanjalainen ystäväni Maria oli saanut sovittua, että jakaa huoneen Butler Courtissa tuttunsa kanssa. Tämä järjestely oli sovittu jo keväällä, mutta se rohkaisia minua ja saksalaista Lindaa marssimaan maanantaina Majoituspalveluihin (Accommodation Services) ja toivomaan yhteistä huonetta.

Majoituspalveluissa oltiin aika nihkeitä, mutta saimme taivuteltua yhden virkailijan soittamaan Wardenille, jonka takana kaikki huoneenvaihdot kuulemma olivat. Pitkän odottelun jälkeen saimme kuulla, että Warden katsoo mitä voi tehdä asialle. Kysyessämme, mitkä olivat mahdollisuudet onnistua, vastaus oli "well, it's not the first thing on his list".

Myöhemmin samana päivänä päätimme lähteä käymään Butler Courtin vastaanotossa. Kaikki orientaatiokurssilaiset olivat nimittäin saaneet hieman epämääräisen paperilappusen, jossa sanottiin, että voimme muuttaa jo maanantai-iltapäivällä tai tiistaina, kun alunperin muuton oli tarkoitus tapahtua keskiviikkoaamuna. Halusimme varmistaa, pitikö tämä paikkansa, ja samalla kysyä, oliko huoneidemme vaihto edennyt yhtään.

Butler Courtin vastaanoton Leidi oli todella ärtynyt keskustelumme alusta lähtien. Hän kysyi halusimmeko muuttaa saman tien ja antoi ymmärtää, että ainoa oikea vastaus kysymykseen oli ei. Selitimme tilanteen, ja että muutto tiistaina sopisi hyvin. Hän katsoi huoneemme koneelta (tässä vaiheessa on pakko avautua, että miksi h****tissä se ei voinut käyttää ctrl+F-toimintoa, vaan rullasi sitä tiedostoa tuhahdellen ties kuinka pitkään) ja sanoi lopulta: "you are in the same block" eli että meidät oli pistetty samaan taloon, tai pikemminkin rappuun. Täällä on rappuja A-F. Ja mitään muuta ei ollut tehtävissä.

Tyydyimme viimein tähän, vaikka yritimmekin kysyä, josko olisimme voineet puhua suoraan Wardenille. Mutta siellä oli kuulemma kaikilla niin kiire, niin kiire. Olimme aika lailla pettyneitä, mutta iloitsimme muutosta uuteen paikkaan. En ollut ainoa, joka inhosi vanhaa asuntolaamme. Yritimme päästä Wardenin puheille vielä muuttaessamme tiistaina, mutta vastaus oli yhtä tyly.

Koko tiistain jännitimme, millaiset tyypit saisimme huonetovereiksemme. Keskiviikkona viiteen mennessä ei ollut tapahtunut vielä mitään. Olin juuri menossa suihkuun, kun ovelleni koputettiin. Oven takana seisoi mies (joka myöhemmin osoittautui Sub-Wardeniksi) ja sanoi, "we have a little bit of a problem here". Hänen oikealla puolellaan seisoi joku poika, ja ehdin jo säikähtää että hän aikoo majoittaa pojan kanssani samaan huoneeseen. Hän kuitenkin viittasi vasemmalla puolellaan seisovaan kahteen tyttöön ja kertoi, että tytöt olivat hakiessaan majoitusta toivoneet pääsevänsä samaan huoneeseen, mutta nyt oli käynyt jokin sekaannus. Hän kysyi, voisinko mitenkään mahdollisesti vaihtaa huonetta, jotta tytöt pääsisivät samaan huoneeseen.

Tajusin olevani vahvoilla. Hymyilin ja sanoin: toki voin muuttaa, mutta yhdellä ehdolla. Arvaatte varmaan millä. Loppujen lopuksi mies järjesteli huoneita niin, että Linda muutti minun huoneeseeni. Meillä oli puoli tuntia aikaa kantaa hänen tavaransa (onneksi olimme samassa kerroksessa), mutta olimme niin energisiä, että selviydyimme urakasta 15 minuutissa.

Kaikki kaverimme olivat aivan haltioissaan kuullessaan tarinan päätöksen - he olivat myötäeläneet taisteluamme. Ehkä parasta oli kuitenkin mennä vastaanoton Leidin luokse Sub-Wardenin kanssa vaihtamaan Lindan avaimet. Hillitsin kieleni, mutta mieleni teki sanoa jotakin tyyliin: eipä se nyt niin kamalan vaikeaa ollutkaan. Leidin ilme oli joka tapauksessa näkemisen arvoinen. Ja hymy, jonka hän soi oli ehkä epäaidoin ikinä.

Juhlistimme voittoamme illan bileissä, joista on pakko kirjoittaa ihan erillinen juttu vähän myöhemmin. Kaikille teille, jotka olette jännittäneet huonekaveriani: hän on Linda 25v. Saksasta ja tulemme loistavasti toimeen. :)

Uusi koti

Huh, muutin eilen tänne Butler Courtiin, vihdoin! Tuntuu ihan kodilta, varsinkin edellisen asumuksen jälkeen, jossa joutui juoksemaan käytävällä vessassa ja suihkussa ja oli muutenkin tosi ankeaa.

Täällä minulla on siis yhden tytön kanssa jaettu huone, jossa on suihku ja vessa. Keittiön jakaa kuusi ihmistä, ja siellä on lukitut kaapit jokaiselle. Minulla on jo kaikki pannut ja kattilat valmiina, kiitos Loadesien. Eilen oli ihana fiilis tiskata uudet astiat ja asetella ne kaappiin - ihan kuin olisi muuttanut uuteen kotiin.

Toinen tyttö ei ole vielä tullut, jännittää kyllä aika paljon, että miten tullaan toimeen. Orientaatiokurssilaiset tuntuvat jo vanhoilta kavereilta, joiden kanssa yhdessä hermoillaan, että minkähänlaista porukkaa tänne oikein saapuu. Suurin osa meistä vaihtareista asuu Butler Courtissa, ja vieläpä samassa blokissa.

Tänään illalla on jonkinlainen tervetuliaisjuhla, jonka jälkeen on tarkoitus mennä Student Unionille (huikea paikka, siellä on 7 baaria/klubia, kauppoja ja esim. apteekki) bileisiin. Bileitä on ilmeisesti seuraavat 12 päivää putkeen. Ja kuulemma kannattaa osallistua, koska nyt on paras aika tutustua ihmisiin. Oon vielä ihan väsyny eilisillan kekkereistä, jotka juhlistivat orientaatiokurssin päätöstä.

Oli muuten hyvä, että se orientaatiokurssi päättyi. Suurin osa luennoista oli ihan turhia, tyyliin "muodostakaa neljän hengen ryhmät ja listatkaa viisi asiaa, joiden uskotte tuottavan teille vaikeuksia brittiläisessä kulttuurissa". Ja sitten jokainen ryhmä sanoo vuorotellen jotain ja opettaja kirjaa taululle. Blaah.
Suosikkini eiliseen asti oli aihe "miettikää tapoja, joilla voitte saada ystäviä". Eilen jouduimme täyttämään testin, jossa kysyttiin mielipiteitämme akateemisesta kulttuurista. Olisitteko itse samaa mieltä seuraavien väittämien kanssa: "teachers should never be challenged or contradicted" tai "students should (ryhmätöissä) realise the importance of listening quietly in order to accumulate knowledge from those who are wiser"? Jälkimmäisen harjoittaminen tosin voisi joskus olla itselleni ihan tarpeellista!

Täytyy lähteä laittamaan ruokaa, ekaa kertaa omatekosta ruokaa! Tähän asti olemme siis syöneet yliopiston ruokalassa, ja ruoka on ollut käsittämättömän epäterveellistä. Arvatkaa mitä ajattelin kokata? Hah, helpointa mahdollista, eli makaronia&jauhelihaa. Tietyissä piireissä tunnetaan myös nimellä makaronilaatikon esiaste tai makaronihyvä. Nami!

50 kiinalaisen kanssa Oxfordissa

Eilen menimme retkelle Oxfordiin, minä ja noin 50 kiinalaista. Me saimme rekisteröitymisen yhteydessä valita neljästä retkestä: Cambridge, Oxford, Lontoo tai York. Koska olin jo käynyt Cambridgessa ja nähnyt Lontoon aikaisemmin, ja koska en tiennyt Yorkista oikeastaan mitään, valitsin Oxfordin. Tämä päätös tehtiin siis heti keskiviikkona, jolloin en vielä tuntenut ketään.

Tässä näiden muutamien päivien aikana kaikki kyselivät toisiltaan, minkä retken kukin oli valinnut. Kukaan, toistan kukaan, jonka kanssa juttelin, ei ollut valinnut Oxfordia. Suurin osa kurssistamme oli menossa Yorkiin. Yksi espanjalainen jopa vaihtoi valintansa Cambridgesta Oxfordiin, koska halusi sinne, minne muutkin olivat menossa. Ajattelin, että minähän en tee mitään niin nöösiä, ja pidin päätökseni mennä Oxfordiin.

Kun aamulla saavuin bussille, se oli jo lähes täynnä - kaikki kiinalaisia, kaikki puhuivat kiinaa. Luovin rohkeasti takapenkille ja hengitin syvään. Pian vieressäni olevat paikat täyttyivät viime tipassa tulleilla kiinalaistytöillä. Ei mennyt kauaakaan kun innostunut pölinä alkoi. Onnekseni englanniksi. He halusivat tietää kaikenlaista Suomesta, olivat innoissaan saunasta ja luulivat että puhumme Suomessa englantia. Olin saanut kokonaisen joukon kiinalaisia kavereita!

Oxford oli mahtava, varsinkin kun jälleen kerran saimme nauttia kesäkelistä: t-paita ja farkut olivat kertakaikkiaan liikaa, mutta kun joi paljon niin selvisi. Olen aina pitänyt japanilaisia innokkaina valokuvaajina, mutta nämä kiinalaiset olivat kyllä pahimpia ikinä. He halusivat aina itse jokaiseen kuvaan pällistelemään, ja totta kai minut myös. Yritin vaivihkaa kuvailla ihan pelkkiä normaaleja valokuvia, ilman viittä iloista kiinalaistyttöä.

Kaiken kaikkiaan päivä meni kerrassaan upeasti. Kiinalaiset ovat mukavia.

Juttua jengistä (ja vähän ylpeilyä)

Heti alkuun: minulla on nyt uusi puhelinnumero, joten vanhaan numeroon ei kannata soitella eikä tekstailla. Jos haluatte uuden numeron, laittakaa vaikka mailia, tiedän että kaikki eivät sitä kuitenkaan tarvitse.

Eilisellä kampuskierroksella oli ihan mukavaa, vaikka en oikein kuullut mitään, koska meitä oli aika iso ryhmä, ja näkyvyyskin heikkeni loppua kohden. Täällä on pilkkopimeää jo kahdeksalta. Kampuksella on ties kuinka monta jalkapallokenttää, mutta vain yksi (!) kirjasto. Melkein kaikki vaihtarit, joiden kanssa puhuin, hämmästelivät ääneen, että puhun todella hyvää englantia (no jaa, jos vertaa joihinkin täällä niin kyllä varmasti). Yksi luuli, että Suomen virallinen kieli on englanti. Olin hyvin loukkaantunut, mutta pointsit kielitaidolleni kai. Jotkut sanoivat, että minun täytyy olla todella "clever", koska puhuin niin hyvin. Hah hah. Mutta totta kai se tuntui kivalta :) Olemme nyt siis orientaatiokurssilla, joka kestää viikon. Tällä kurssilla on kaikenlaista kansainvälistä jengiä: osa on vaihtareita kuten minä, osa on tullut suorittamaan kandia, osa maisterin tutkintoa.

Olin eilen aika turhautunut, koska juttelin paljon ihmisten kanssa, jotka olivat esimerkiksi Intiasta, Meksikosta, Espanjasta, Mauritiukselta jne. Oli rasittavaa yrittää ymmärtää, sillä jotkut puhuivat todella oudosti - ja kaikki luonnollisesti eri tavalla oudosti. Täällä on yksi espanjalainen poika, joka saa minut aina nauramaan. Hän on ihan käsittämätön, todella mukava, mutta ei osaa oikeastaan yhtään englantia. Hän aloittaa lauseen englanniksi ja lopettaa espanjaksi, ja hänen ystävänsä sitten tulkkaavat. Hän myös kyselee asioiden nimiä, aivan tavallisten asioiden kuten "tissue paper", "juice" jne. Tänään aamupalalla hän osoitti munakokkelia ja kysyi mitä siinä on. Vastasimme että se on kananmunaa. Hän väitti ettei kananmuna näytä siltä, ja osoitti omaa lautastaan, jolla oli semmoinen paistettu muna, jossa on keltuainen ja valkuainen erikseen. Minulla ei ainakaan pitänyt pokka kun saksalainen poika alkoi selittää, että kananmunaa voi valmistaa monella tavalla, ja että kun sekoitat oranssia ja valkoista, siitä tulee keltaista.

Saksalaisten kanssa on mukavaa. Heille ei esimerkiksi tarvitse selittää, että on ihan normaalia muuttaa pois vanhempien luota tässä iässä. Muutenkin saksalaiset tuntuvat jotenkin enemmän samanhenkisiltä. Pistäydyin tänään tutustumiskäynnillä kuntosalilla kahden saksalaisen kanssa, ja samalla sain ongittua tietoa myös aerobic-tunneista, joiden valikoima täällä on aika rajallinen. Onneksi kirjauduin Dance Clubin jäseneksi jo Suomessa, joten eiköhän täällä pääse liikkumaan.

Täällä on muuten ihan hulluna kiinalaisia! Suurin osa on ollut täällä jo yhdeksän tai neljä viikkoa, kielikurssilla. Ne hiihtelevät suurimmaksi osaksi omissa porukoissaan, mutta sekoittavat pakkaa, koska myös meidän kurssillamme on kiinalaisia. En kertakaikkiaan erota vastaantulevista kiinalaisista, tunnenko heidät jo vai en! Sama ongelma on tosin kaikilla eurooppalaisilla.

Kaiken kaikkiaan tuntuu siltä, että suurin osa jengistä on paljon enemmän pihalla kuin minä. Hassua, koska en todellakaan olisi uskonut niin. Mutta esimerkiksi nettiyhteyden asentamisesta omin voimin olen kyllä aika ylpeä.

Kuulin muuten tänään, että näytän ihan taiwanilaiselta poptähdeltä. What?!?

Alraight!

That's what they say when they meet each other, at least in Ramsey! Se tarkoittaa myös että kaikki hyvin, niin kuin onkin. Olen tällä hetkellä jo Loughboroughssa ja sain netin toimimaan ehkäpä noin 2 minuuttia sitten. Ainakin osittain, Firefox tökkii(päästää vain suosikkisivuille) mutta Safari tuntuu toimivan. Olin äsken niin innoissani etten tiennyt mitä olisin tehnyt. Vaistomaisesti klikkasin webmailiin ja kuinkas ollakkaan siellä oli kaksi sivullista uusia maileja. Ajattelin että kirjoitan tänne jotain, että kaikki tietävät että olen hengissä.

Oli kerrassaan kauheaa huomata miten riippuvainen olen netistä. Loadesit (=kirjekaverini Laura perheineen) eivät käyttäneet sitä juuri ollenkaan, se oli samalla linjalla heidän kotipuhelimensa kanssa, joka tuntui soivan ahkerasti, joten en kehdannut kysyä josko olisin voinut käyttää nettiä heillä. Muuten kaikki olivat aivan ihania. Pääsin jo lauantai-iltana baariin/pubiin (myös vanhemmat, Kay&Graham, tulivat mukaan). Se oli jotenkin ihan kuin olisi ollut elokuvassa tai jotain. Kaikki puhuivat kovaa englanniksi ja tuskin kuulin tai ymmärsin puoliakaan. Nautin silti tunnelmasta! Ramseyssa kaikki tuntuivat olevan sukua keskenään, näin paljon serkkuja, siskoja ja veljiä. Monet Lauran ja Liannan tai heidän poikaystäviensä kaverit tulivat juttelemaan ja tapasin myös kanadalaisen Hollyn, joka oli muuttanut Ramseyhin (mitenköhän sitä pitäisi taivuttaa?!) poikaystävänsä perässä. Oli kiva löytää joku jääkiekon ystävä, täällä kaikki tai ainakin pojat ovat luonnollisesti aivan tohkeissaan jalkapallosta.

Sunnuntaina vanhemmat ja Laura veivät minut Cambridgeen, joka oli aivan ihana! Valtavia nurmikenttiä ja jumalattomasti collegeja. Meni vähän aikaa ennen kuin ymmärsin, että colleget ovat yliopiston alaisia, eivät suinkaan ammattikorkeakouluja (Älkää nyt sanoko että olette aina tienneet). Menimme myös "jokiajelulle" (punting) sellaisella veneellä mitä tökitään kepillä eteenpäin. Aivan loistavaa, varsinkin kun sää oli mitä parhain!

Maanantaina Lianna vei minut shoppailemaan Peterboroughun (Ramseyn lähin kaupunki). Ostin jo vaikka mitä, vaikka ei tosiaan olisi pitänyt. Yritin kyllä jättää tilaa matkalaukkuun Suomessa, mutta ei se kertakaikkiaan ollut mahdollista! No, puolisen vuotta aikaa keksiä ratkaisu ongelmaan...

Eilen vierailin Loadesien äidin Kayn koulussa, hän on siellä koulunkäyntiavustajana. Lapset olivat NIIN pieniä (luokassa oli 5-6-vuotiaita) ja suloisia koulupuvuissaan. Kaikki olivat todella kiinnostuneita minusta ja Suomesta. Opettaja antoi heille luvan kysellä minulta kaikenlaista, ja kaikenlaista sieltä tulikin. Tyyliin, mitä te syötte Suomessa (ruokaa?) ja että mitä minä haluan tehdä isona (jaiks)!

Illalla vanhemmat ja Laura ajoivat minut tänne yliopistolle, he lastasivat autoon myös kaiken, minkä olivat ostaneet minua varten: tyynyt, lakanat, pyyhkeet, kattilat, paistinpannun, ties mitä astioita ja juuresveitsiä. Minun täytyy vielä muuttaa viikon päästä toiseen asuntolaan, koska tämä majoitus on vain orientaatioviikon ajaksi. Täytynee tilata taksi, sillä kuorma on valtava, ja tuleva asuntolani aivan toisessa päässä kampusta. En ole nähnyt kampuksesta juuri mitään vielä, eilen kun tulimme oli pimeää. Meillä on tänään illalla jonkinlainen kampuskierros.

Tapasin muuten suomalaisen tytön äsken lounaalla. Sofian, Tampereelta. Tuli ihan Mari mieleen. Sofia sanoi että tunnisti heti että olen varmaan "se suomalainen" (tutorit sanoivat minullekin että täällä on toinen suomalainen tyttö). Ei varmaan ollut vaikeaa, suurin osa täällä on tällä hetkellä kiinalaisia. Tapasin muuten kiinalaisen pojan jo lentokoneessa matkalla Lontooseen. Hän oli menossa London School of Economicsiin kolmanneksi vuodeksi. Höpötimme koko matkan, joka menikin nopeasti.


PS muistinko kertoa, etten ole nähnyt vielä pisaraakaan sadetta? Viime päivät on ollut yhtä lämmintä kuin Suomessa kesäisin, T-paita ja farkut ovat tuntuneet välillä jopa kuumilta :)

Suomessa vielä

Nyt jännittää jo ihan hirveästi. Pakkaaminen on täysin kesken, ja tuntuu etten saa mitään aikaiseksi, haahuilen vaan ympäri kämppää. Olen pessyt tänään neljä koneellista pyykkiä! Tiedän, että Joni hermostuu jossain vaiheessa, kun sänky on täynnä tavaroita.

Läksiäiset olivat ihanat. Ainakin omasta mielestäni siis, toivottavasti vieraatkin viihtyivät. Haluaisin kauheasti laittaa tänne kuvan siitä hatusta, jonka sain, mutta taidot eivät vielä riitä (pidetään peukkuja että saan tämän tekstin näkyviin!) Tämä blogihan oli siis myös läksiäislahja, kiitos vielä Emma ja Jussi!!

Jos jollakulla on viime hetken pakkausvinkkejä niin antaa paukkua!

Testi

testi